Arvoisa ihmettelyn ystävä! Terveisiä syksyn
stragediapäiviltä! Täällä sinulle naputtelee ihmettelytutkija Piut & Paut
Companysta. Pieni organisaatiomme on viime aikoina kokenut henkisiä ja
rakenteellisia muutoksia, jotka ovat palauttaneet toimintaamme yhä lähemmäs
keskeisintä kohdettamme: tietoisen ihmettelyn merkitystä.
Rönsyjä ja risuja on karsittu (niitä ensin tovin
ihmeteltyämme), ja sitä myötä tehtävämme yksinkertainen kauneus on valjennut eteemme
aiempaakin selkeämpänä. Haluamme empiirisesti ihmetellä ympäröivää maailmaa!
Pyrimme kohtaamaan satunnaisia ihmisiä ihmettelyn hengessä! Tavoitteemme on
edistää ihmettelyn taitoa ja kehittää ihmettelyn tutkimusmetodeja. Huraa!
Tässä kirjoituksessa palaan siis perusasioiden äärelle.
Stragediapäivillä kävimme läpi toimintaamme ja havaitsimme, että yksittäisten tutkimusten
ja tempausten lisäksi meidän on syytä panostaa ihmettelyn menetelmiin ja niiden
valottamiseen.
Ehkäpä sinua, hyvä lukijani, kiinnostaa, kuinka voit itse
toteuttaa ihmettelyä ja kummallisia löytöretkiä omassa todellisuudessasi.
Kokeneena ihmettelytutkijana haluan nyt paljastaa sinulle muutaman hyödyllisen
vinkin, joilla pääset ammattimaisen ihmettelyn vauhtiin.
Ensinnäkin, ihmetellä voi missä vain. Ihan vaikka juuri
siinä. Omasta mielestäni erityisen antoisaa on lähteä varsinaiselle
ihmettelykävelylle, jolloin voi raittiissa ilmassa antautua havainnoinnin
vietäväksi. Seuraavaksi esittelen ihmettelyn speksejä, jotka innoittavat
hedelmälliseen ajattelun avartumiseen erityisesti juuri uteliaasti
kuljeskelemalla.
1. Altistu
Harhaile, steppaile, laahusta, kopottele. Lähde ulos ja
liiku, tutussa tai tuntemattomassa ympäristössä. Mutta ole ilman määränpäätä, silmät
ja aistit avoimina, vastaanottaen maailman erikoisuudet. Sillä ihmettelijälle
mikään ei ole itsestään selvää, kaikki on huomioimisen arvoista! Anna siis
itsesi altistua havainnoille.
2. Huomaa
Erityisen olennaista ihmettelyssä on kiinnittää huomio, eli
tietoisesti havaita. Yleensä katse ohjaa meitä eteenpäin, mutta huomioi myös
äänet, hajut ja tuntuma erilaisiin pintoihin. Ihmettelyn kohteeksi voit valita
vaikka jonkin yksityiskohdan, esimerkiksi esineen, kuvion tai oksanpätkän.
Huomio kiinnittyy helposti erikoisiin tai kauniisiin kohteisiin, ja se on
täysin luonnollista. Harjaantunut ihmettelijä ei kuitenkaan arvota, vaan häntä
saattaa kiinnostaa vaikka maahan pudonnut roska. Tärkeintä on olla suorastaan paljaan uteliaana maailman edessä.
3. Ihaile
Haa, tässä kohtaa tapahtuu ihmettelyn ihme! Kun todella
kiinnität huomion johonkin kohteeseen, aidosti avoimena
havainnolle, alat samalla myös arvostaa havaintosi kohdetta. Ei siis tarvitse
yrittää ihailla, se tapahtuu yleensä automaattisesti, kun olemme tietoisesti
läsnä ja huomioimme. (Havainnoimme vastaanottaen, ei mielellä analysoiden.)
Tietoinen havainnointi siis jo sisältää ihailua kaikkea olevaista kohtaan. Kokeile myös itseen!
4. Lennä!
Okei, nyt olet jo päässyt ihmettelyn makuun ja maailma
näyttäytyy edessäsi uusin värein. Jos haluat viedä hetkeä vähän pidemmälle,
niin lähde leikkimään havaintojesi kanssa. Mitä? No, anna mielikuvituksesi
lentää: kysele, kuvittele, tarinoi. Kun ihmettelet jotain kohdetta, se ikään
kuin herää eloon läsnäolossasi. Voit jutella sen kanssa ja antaa sen näyttää
sinulle salaisuuksia. Kivellä voi olla sinulle tärkeä viesti. Karkkipaperi
osoittaa yllättävän näkökulman. Kaarnanpala saattaa kertoa vitsin. Mikä vain on ihmettelijälle mahdollista!
Kommentit
Lähetä kommentti
Mitä mieltä? Kerro!